Rakennusten ilmansuodatustarpeet vaihtelevat. Jatkuvaan oleskeluun tarkoitetut rakennukset, kuten toimistokiinteistöt, asunnot ja koulut ovat tiloja, joihin vaaditaan tuloilman suodatukseen vähintään ePM 1 50% (F7) -luokan suodatin. Kuitenkin on myös erilaisia tiloja ja laitoksia, jotka tarvitsevat tehokkaampaa ilman suodatusta. Esimerkiksi sairaalan leikkaussaleissa ilman tulee olla kliinisen puhdasta.
Timo Vuorela, Dinairin projektimyyntipäällikkö, myy puhdastilasuodattimia. Hän on toiminut pitkään LVI-alalla erinäisissä rooleissa. Dinairilla hän on työskennellyt 8 vuotta. Timo kertoo: ”Olen ollut LVI-alalla vuodesta 2000 lähtien, eli nyt yli 25 vuotta. Olen työskennellyt erilaisissa LVI-alan työtehtävissä vuosien. Kokemusta on karttunut ja samalla myös osaamista.”
Mikä on puhdastila?
Puhdastilaksi määritellään suljettu alue, jossa ilmassa olevien hiukkasten määrä pyritään pitämään mahdollisimman alhaisena. Tämä saavutetaan tehokkaalla ilman suodatuksella ja pitämällä tilaa hieman ylipaineisena. Tällä tavoin estetään ulkoinen partikkelikuormitus puhdastilaa kohti esim. ovea avattaessa.
”Puhdastilat ovat niin puhtaita tiloja, ettei siellä ole minkäänlaisia partikkeleita, bakteereja, hiukkasia tai viruksia ilmassa. Täysin erillinen puhdas ja steriili tila, jota käytetään esimerkiksi sairaaloissa tai laboratorioissa.” Timo summaa.
Miksi puhdas sisäilma on tärkeää?
Sisäilmanlaatu on erittäin tärkeää erityisesti sairaaloissa ja terveydenhuollon laitoksissa. Se voi olla ratkaiseva tekijä potilaiden toipumiselle ja hyvinvoinnille. Myös leikkauksissa on elintärkeää, ettei avoinna oleviin leikkaushaavoihin pääse bakteereja tai viruksia.
”Leikkaussalin ympäristössä virukset ja bakteerit saadaan suodatettua. Mikroelektroniikassa hiukkaspöly voi tuhota koko mikrosirun aiheuttamalla oikosulkuja. Laboratorioissa käsitellään erilaisia aineita, joista saattaa lähteä haitallinen virus tai bakteeri karkuun. Ne pitää saada siepattua suodattimen avulla. Jokaisella rakennuksella ja tilalla on erilaisia tarpeita, mihin suodatusta tarvitaan”, kertoo Timo.
Moniin rakennuksiin ja laitoksiin halutaan myös energiatehokkaammat ilmansuodatusjärjestelmät. Nämä tavoitteet voidaan saavuttaa vain valitsemalla suodatusjärjestelmä, joka poistaa ilmasta tehokkaasti pienimmätkin epäpuhtaudet.
Miksi suodatinratkaisuja tarjoamme puhdastiloihin?
Vuorela nostaa yrityksen laajasta tuotetarjonnasta esille leikkaussalien ja muiden terveydenhuollon puhdastilojen ilmansuodatusratkaisut. Perinteisten lasikuituisten HEPA-suodattimien lisäksi saatavilla membraanimateriaalista, joiden ominaisuuksia ovat erittäin hyvä mekaaninen ja kemiallinen kestävyys. Lisäksi esimerkiksi suodattimien erityisen alhaisen painehäviön ansiosta niiden energiankulutus pienenee huomattavasti.
”Tuotevalikoimaamme kuuluvat myös HEPA-suodatinkotelot, suodatinten turvavaihtokotelot ja suodatinpuhallinyksiköt (FFU:t). Sairaalakäyttöön soveltuvia tuotteita ovat esimerkiksi laminaariseen sekä sekoittavaan ilmanjakoon tarkoitetut päätelaitteet. Laboratoriossa virusten ja bakteerien poissuodattamiseen käytettävä suodatin on poistokanavan turvavaihtokotelossa”, Timo kertoo.
Tilaa Dinairilta suodattimet
Asiointi kanssamme on helppoa. Henkilökohtaista palvelua on aina saatavilla, mutta tuotteiden tilaaminen onnistuu myös kätevästi Filternet-verkkokaupan kautta.
Yhteystietomme löydät nettisivuiltamme dinair.fi, josta saat myös lisätietoja erilaisista suodattimistamme. Kartoitamme tilasi ja pystymme tarjoamaan räätälöityjäkin ratkaisuja.
Benelux
Czech Republic
Hongary
Macedonia
Poland