Miehet keskustelevat

Dinairin ja YH Kotien pitkä kumppanuus mahdollistaa puhdasta sisäilmaa 15 000 asukkaalle

Tapaustutkimus

Yrityksen uutiset

Suodatuspalvelut

Yli vuosikymmenen kestänyt yhteistyö kertoo luottamuksesta. YH Kodit Oy ja Dinair Clean Air Oy ovat rakentaneet kumppanuuden, jossa sujuvuus korvaa byrokratian.

YH Kodit on konserni, joka toimii Tampereen ja Turun alueilla. Sen pääliiketoimintoja ovat rakennuttaminen ja asuinkiinteistöjen omistaminen sekä hallinnointi. Yhtiön historia ulottuu 49 vuoden päähän. Vuonna 2027 juhlitaan YH Kotien 50-vuotista matkaa. Yrityksen omistajia ovat eläkeyhtiöt ja säätiöt sekä pirkanmaalaiset ja varsinaissuomalaiset kaupungit ja kunnat.

YH Kotien kodeissa asuu lähes 15 000 asukasta ja vuosittain rakennetaan noin 100–200 asuntoa. Yhtiö tarjoaa vuokra-, omistus- ja asumisoikeusasuntoja ja on erikoistunut valtion tukemaan yleishyödylliseen Varke-asuntotuotantoon. YH Kodit-konsernin missiona on tarjota koti hyvälle elämälle, ja tavoitteena on toimia vastuullisena kiinteistöomistajana alan esikuvana.

Yhteistyötä pitkään Dinairin kanssa tehnyt Tomi Jokio toimii YH Kodeilla kiinteistöjohtajana. ”Työtehtäviini kuuluu olemassa olevan kiinteistökannan sekä siihen liittyvän liiketoiminnan johtaminen. Vastuualueeseeni sisältyvät muun muassa vuokraukseen, myyntiin, managerointiin, isännöintiin ja korjausrakentamiseen liittyvien toimintojen ohjaus ja koordinointi”, summaa Tomi Jokio.

Dinairin ja YH Kotien yhteistyö on kestänyt jo yli vuosikymmenen. Dinairilta yhteyshenkilönä toimii Pohjanmaan aluepäällikkö Toni Rintamäki. ”Heti ensimmäisessä tapaamisessa asiakas tiesi, mitä toimittajalta vaaditaan, että hommat tulee sujumaan. Siitä saatiinkin käynnistettyä tähän päivään asti kestänyt yhteistyö. Sen tarkoitus on jatkua ja kehittyä vielä pitkään”, Toni Rintamäki kertoo.

Kasvaviin tarpeisiin vastaaminen

YH Kodit rakentaa vuosittain 2–4 kohdetta, jonka vuoksi myös suodatustarpeet kasvavat. ”Rakennamme useita kiinteistöjä vuodessa, jolloin myös kartoituksen tarve kasvaa. Dinair on pystynyt tarjoamaan suodattimet tarpeeseen ja nopeallakin aikataululla uusiin kohteisiin. Se on kumppanuutta parhaimmillaan”, kertoo Jokio.

Suodattimet ja sisäilma liittyvät vahvasti YH Kotien asukaslupaukseen. Asukkaiden turvallisuus ja viihtyvät asukastilat ovat yhtiön toiminnan ytimessä. Puhdas sisäilma vaikuttaa asumisolosuhteisiin ja viihtyvyyteen. ”Meillä on useita kymmeniä vanhoja kohteita, joissa on vielä alkuperäisiä asukkaita ja he ovat hyvin viihtyneet. Tarjoamme erilaisia asumismuotoja, kuten vuokra ja asumisoikeus”, Tomi summaa.

”Suodatin on yksi komponentti LVI-järjestelmässä, mutta vaikuttaa moneen asiaan. YH Kotien kohteet sijaitsevat erilaisissa ympäristöissä, joihin tarvitaan erilaisia suodattimia. Kartoituksen avulla olemme pystyneet valitsemaan juuri siihen kohteeseen sopivat suodattimet. Esimerkiksi tupakansavu on haitta taloyhtiöissä, sillä haju saattaa tulla asuntoihin asti. Olemme yhdessä tehneet päätökset ja saaneet toimivat ratkaisut ja oikeat suodattimet. Ja se tuntuu ja näkyy”, Toni avaa.

Luottamus korvaa turhan kommunikoinnin

Yli vuosikymmenen jatkunut yhteistyö on tuonut varmuutta. ”Dinair on meille kumppani, ja olemme toimineet pitkään yhdessä. Sopimusta on jatkettu, kun yhteistyön on todettu toimivan ja hoituvan hyvin. Pyrimme hakemaan mieluummin toimivia kumppanuuksia kuin pelkkiä kustannussäästöjä”, Tomi Jokio havainnollistaa.

Jokio kokee myös, että Dinairilta kommunikaatio on ollut riittävää tarpeeseen nähden. ”Luotamme kumppaniimme, jonka vuoksi kommunikointia ei tarvitse olla niin paljoa. Saamme ajoissa tarpeellisen tiedon ja olemme myös yhteydessä, kun tilanne vaatii.”

Dinair on pysynyt kehityksessä mukana. Suodattimet aiheuttavat nykyään vähemmän päästöjä ja ovat vastuullisempia kuin ennen. ”Kehitys suodattimissa on ollut vastuullisempaan suuntaan, joka on ollut myös hyvä meille”, Tomi pohtii.

”Dinair on pystynyt saamaan suodattimet matkaan nopeallakin aikataululla, jos tilaus on jäänyt viimetippaan. Tampuuri-sovelluksen kautta asentajat tilaavat meiltä suodattimet, jotka toimitamme heidän varastolleen. Usein tilaus toimitetaan yhdellä kertaa, jolloin pystymme reagoimaan todella nopeasti. Sovelluksesta pystymme myös seuraamaan, mitkä suodattimet on toimitettu, jolloin laskutamme vain toimitetuista tuotteista”, Rintamäki kertoo.

Kotimaisuudella edelle

Dinairin kotimaisuus ja Suomessa sijaitseva tuotanto ovat vaikuttaneet yhteistyöpäätökseen YH Kodeilla. Myös Avainlipulla on ollut iso merkitys. ”Kotimaisuudella on ollut merkitystä, sillä olemme vastuullinen toimija. Brändiarvomme ovat kestävyys, laadukkuus ja vastuullisuus, joita Dinair tukee konkreettisesti. Haluamme myös korostaa sitä, sillä olemme saaneet yhdelle kohteellemme Joutsenmerkin rakennuttamisesta. Tavoitteena on saada se myös useampaan kohteeseen”, Tomi avaa.

Toni Rintamäki kokee myös erittäin hyvänä asiana yhteyshenkilöiden pysyvyyden. ”Asennuskumppani tekee tilaukset meiltä suodattimista ja hoitaa lopullisen asennuksen. Asentajat ovat pysyneet samoina useamman vuoden, kuten myös yhteistyö Tomin kanssa. Jokainen tietää meidän tuotteemme sekä mitä suodattimia asennetaan mihin kohteisiin.”

Yhteinen matka jatkuu myös tulevaisuudessa

Kumppanuus jatkuu kohti entistä parempaa sisäilmaa. ”Olen edelleen tyytyväinen yhteistyöhömme. Olemme yhdessä matkan varrella oppineet valitsemaan oikeat suodattimet, joiden avulla olemme parantaneet sisäilmaa. Ne ovat liittyneet esimerkiksi uusiin kohteisiin ja niihin tehtyihin ratkaisuihin. Olemme joutuneet muun muassa käyttämään väliaikaisesti suunnitelmista poikkeavia suodattimia, jotta asumisolosuhteet ovat pysyneet tyydyttävinä, vaikka ympäristön keskeneräisyys on aiheuttanut haasteita. Nämä ratkaisut on löytynyt helposti Dinairilta. Jokaisesta tilanteesta opitaan, ja uusien rakennuksien kohdalla päätökset helpottuvat. Teemme hyvää yhteistyötä”, Tomi kertoo.

Haluatko varmistaa puhtaan sisäilman ja toimivan kumppanuuden myös vuosiksi eteenpäin? Dinair tarjoaa asiakkaalle ja kumppaneille oikeat ratkaisut. Ota yhteys ja kartoitetaan yhdessä sopivimmat suodattimet.

Tuotteet
Document Finder
Vastuullisuus
Ota yhteyttä
Mail
Top of Page